lauantai 27. helmikuuta 2016

Talvikuvapostaus

Heips, ajattelin, että jatketaan tätä blogia seuraavaksi kuvapainotteiselle postauksella ja vedetään nyt talviteemalla, kun tuota lunta on tänä vuonna riittänyt.

Hillahan on ihan intoa piukassa tuosta lumesta, mutta valitettavasti suurin osa niistä kaikista vauhdikkaimmista kuvista onkin sitten väärään pisteeseen tarkentuneita, epäselviä suttuja, joita en kehtaa julkaista. Tässäpä nyt joitakin otoksia. :)



 
 
 




tiistai 9. helmikuuta 2016

Esittely



Hei taas!

On aika esitellä kunnolla Joutsenvaaran Tunturintähti, joka meille muuttaessaan ristittiin Hillaksi. 

Hilla syntyi 3.4.2013 ja sen emä on Joutsenvaaran Nietos ja isä Veeti. Sisaruksia Hillalta löytyy viisi - sisko ja neljä veljeä. 

Hillaa hankittaessa oli ajatuksena, että se asuisi pääasiassa häkissä ajokoiramme Taran kanssa, mutta toisin siinä kävi. Hilla vierailee häkissä päivittäin ja pitää Taralle seuraa, mutta näinä vuosina on tullut huomattua, ettei siitä olisi ollut kokopäiväiseksi häkkikoiraksi. Enkä minä valita - parempi näin.

Hilla on isäni nimissä rekisterissä, mutta vähän vahingossakin se kiintyi eniten minuun. Olin silloin työttömänä, kun Hilla meille tuli ja minulla oli eniten aikaa touhuta sen kanssa. Hilla myös nukkui ensimmäiset yöt kanssani. Minulle painotettiin, että sänkyyn ei pentua saa ottaa, mutta minkä minä sille mahdan, että neiti oli sen verran etevä, että se kiipesi tyynyjä pitkin sänkyyni. Ja samalla tiellä ollaan edelleen - enää se ei nuku sängyssä, mutta sen oma peti on sijoitettu huoneeseeni. Todellinen häkkikoira siis. :D


Hilla on aina ollut luonteeltaan todella rauhallinen. Se ei turhia stressaile tai hötkyile ja sen kanssa pystyy menemään minne vain ja tekemään mitä vain kaksistaan. Tämä rauhallisuus kuitenkin poistuu, kun päästään metsään ja sen päästää irti - silloin siitä löytyy järjettömästi virtaa ja vauhtia. Ja se voisi olla metsässä tuntikausia, mikä on toisaalta vain positiivinen asia, kun kyseessä metsästyskoira on. Hilla myös tykkää ammatistaan ja harvoiksi ovat jääneet ne metsälenkit, joilla ei olisi haukku kaikunut ja raikunut. Aina löytyy jotain haukuttavaa. Ja jos ei löydy, niin silloin Hillan luultavasti löytää kaivamasta pellolta myyriä. 


Kaiken metsässä samoilun vastapainoksi käymme näyttelyissä ja Hilla rakastaa esiintymistä. Parit ensimmäiset match show't eivät menneet täydellisesti jännittämisen vuoksi, mutta kokemuksen myötä Hillasta on kehittynyt mieletön kehäkettu, jota on ilo esittää ja jonka kanssa on aina mukava mennä kehään. Suurta menestystä ei ole vielä tullut näyttelyistä, mutta me emme luovuta. Tällekin vuodelle on useampi näyttely merkattu kalenteriin. Harjoitusnäyttelyt toimivat taas oikein loistava mielenvirkistyksenä ja harjoituksena - tähän kohtaan löytyisi parikin sanontaa, mutta en tiedä kumpi kuvaa meitä paremmin, joten unohdetaan ne nyt tässä kohtaa. Kuten myös näyttelyt - niistä tulee luultavasti myöhemmin enemmän ja vähemmän juttua, joten mennään eteenpäin.


Tai paremminkin voisin yrittää saada tämän esittelyn päätökseen. Tämä oli tällainen tiivistetty esittely, mutta jos olisin suoltanut tähän kaiken, mitä vajaassa kolmessa vuodessa on tapahtunut, olisi tämä teksti muuttunut hyvin nopeasti romaaniksi. Ja kun tämä blogi Hillan elämää tulee seuraamaan, niin eiköhän Hilla erittäin tutuksi tule teille kaikille. Kysyä saa, jos on kysyttävää ja hihasta saa tulla nykimään, jos samoihin näyttelyihin tai tapahtumiin päädymme. 

-Leena-

maanantai 8. helmikuuta 2016

Avaus


Moikka moi!

Viimein on näköjään tullut se hetki, kun kirjoitan tähän blogiin ensimmäistä tekstiä. Tuli tätä ideaa mielessä pyöriteltyäkin ainakin pari vuotta, mutta nyt löytyi se oikea hetki aloittaa tämän blogin pitäminen.

Blogin tulee pääasiassa käsittelemään noin 3-vuotiaan pohjanpystykorvaneidin elämää ja tekoja. Tulen seuraavassa postauksessa esittelemään blogin suurimman staran eli Joutsenvaaran Tunturintähden a.k.a. Hillan paremmin, mutta näin aluksi voin Hillasta kertoa sen, että se on pieni suuri koira suurella sydämellä, jonka kanssa ei elämä käy pitkäveteiseksi.

Tämä riittäköön näin aluksi ja seuraavassa tekstissä sitten parempaa esittelyä. Ei muuta kuin tervetuloa mukaan seuraamaan Hillan elämää! :)

-Leena-